PRIMUS INTER PARES

  Vain sen vuoksi, että sijoitin "meidän Roomamme" prinsipaatin alkuaikaan, pidän tarpeellisena edes hieman valottaa Rooman keisallista hallintoa ja instituutiota. Saman kehityskulun pystyy kyllä helposti kuvittelemaan myös muualle hallintotavasta lähes riippumatta.

 Meidän kuvitelmamme keisarista vastaa enemmänkin myöhäisantiikin bysanttilaisia keisareita. Gaius Octavius Thurinus oli Gaius Julius Caesarin ottopoika. Hänen isänsä meni ensimmäisen avioliittonsa jälkeen uudestaan naimisiin Julius Caesarin sisarentyttären kanssa, ja tästä avioliitosta syntyi kaksi lasta, tuleva Augustus ja hänen isosiskonsa  Octavia, joka taas meni naimisiin Marcus Antoniuksen kanssa. Marcus Antonius erosi Octaviasta Kleopatran vuoksi, ja tämän varjolla nyt jo Caesarin testamentin nojalla perilliseksi tullut ja hänen nimensäkin omaksunut poika ryhtyi sotaan aiempaa kumppaniaan Antoniusta vastaan. Tämä on hyvin yksinkertaistettu kuvaus, mutta tarkoitus on kertoa, että ainakin vaikutelmaa jonkinlaisesta legitimiteetistä pidettiin  tärkeänä. Huomautan painokkaasti, että Augustus oli arvonimi, ei erisnimi.

 Seuraava keisari Tiberius oli taas Augustuksen ottopoika, eli hänen vaimonsa poika. Sitten suvussa seurasivat Caligula, Caudius ja Nero. Nero kuoli kansan metelöidessä, ja hänen jälkeensä puhkesi kaaos, josta voittajaksi selviytyi Vespasianus. Senaatti julisti hänet keisariksi, eli hän oli siten laillinen hallitsija.

 Vespasianus aloitti Flaviusten dynastian, jota jatkoivat vielä Titus ja Domitianus.

 Domitianus murhattiin, ja senaatti julisti hänen seuraajakseen Nervan. Hän kuoli pian luonnollisesti, mutta ehti adoptoida ja määrätä seuraajakseen Trajanuksen, joka teki samoin seuraajalleen Hadrianukselle, joka samoin järjesti seuraajansa.

 "Meidän Roomamme" viimeiseksi olen nimennyt filosofikeisari Marcus Aureliuksen. Hänen kohdallaan on huomioitava se usein unohtuva ja vähän tunnettu seikka, että hän ei hallinnut yksin, vaan nosti adoptioveljensä Lucius Veruksen kanssahallitsijakseen. Tämä oli merkittävä ennakkotapaus.

 Dynastian viimeinen oli sitten Commodus, joka myös Veruksen kuoltua oli isänsä kanssa yhdessä hallitsijana. Olemme vuodessa 192.

 

RES GESTAE

   Augustuksen Rooma oli kansalaisvaltio, mutta ei enää kansallisvaltio. Rooman kansalaisuudella oli valtava merkitys, kuten apostoli Paavali saattoi todistaa. Noin sata vuotta aiemmin oli taisteltu liittolaissota. Rooma voitti sen suostumalla kapinallisten vaatimuksiin kansalaisuudesta.

 

Liittolaissodasta on erilaisia näkemyksiä, mutta käytännössä sen tulos oli Italian yhdistyminen roomalaiseksi. Se myös aloitti veristen kansalaissotien ja vainojen sarjan, johon roomalaiset niin tuskastuivat, ja joka tuhosi tasavallan.

 

 Sanotaan, että demokratiassa aina tulee Caesar. Ehkä niin on, mutta ennen häntä tulivat myös Marius ja Sulla, eikä  näky ollut kaunis.

 

 Augustuksen aikaan meidän mieltämämme Rooman suurin kukoistus oli vielä edessä. Kuitenkin kansallisvaltiona alkuperäinen Rooma oli jo kuollut. Sen kirjallisuuden tuolloin suurimmat nimet olivat muukalaisia, joitten äidinkieli ei todennäköisesti edes ollut ollut latina. Vaatimattomat pienviljelijät oli hävitetty ja ajettu kaupunkien slummeihin suurtilojen, latifundioiden tieltä. Kulttuurisnobit puhuivat keskenään kuuluvasti usein huonoa kreikkaa. Parin  sukupolven päästä ei ikivanhoista ja kunniakkaista patriisisuvuista ollut juuri yhtäkään jäljellä.

 

Asetetaaan meidän ihailemamme Rooman valtakunta Plinius vanhemman ja Marcus Aureliuksen väliin. Pliniuksella oli jo Rooman ideaali, joka muistutti Kiplingin ideaalia ja valkoisen miehen taakkaa. Tuhoon on aikaa vajaat nelisensataa vuotta. Sama kuin Westfalenin rauhasta tähän päivään.

 

 

POSTHOMERICA

 Olen nyt ajatellut Rooman valtakuntaa päivittäin lähes kuusikymmentä vuotta.

Tuhansien luettujen sivujen, keskusteluiden, hakujen ja ajattelujen jälkeen olen päättänyt uskaltautua kirjoittamaan esityksen "Rooman luhistumisesta", millä yleensä tarkoitetaan Länsi-Rooman loppua vuonna 476, jolloin sen viimeinen keisari pantiin viralta. Tämä tapahtuma ei ollut merkittävä. Lapsikeisari sai jopa huvilan Napolin lahdelta ja eläkkeen.

Olen yleensä jotenkin hyljeksinyt myöhäisantiikkia, mutta olen oppinut huomaamaan aikakauden merkittävyyden ja se kiehtovan yhtäläisyyden, lähes identtisyyden, oman aikamme tuhoutuvan länsimaailman kanssa.

On luontevaa tarkastella ensin sitä, mitä oikeastaan tuhoutui. Kuvamme Rooman valtakunnasta on peräisin pääosin Asterixista ja keisari Augustuksesta. Nämä ovat yhtä kaukana Länsi-Rooman lopusta, kuin nuijasota on meistä, ja keskenään niitä erottaa lähes sata vuotta.

Seuraavaksi meille tunnetuin roomalainen lienee ollut M Porcius Cato (Ceterum censeo...), jonka kukoistusaika (floruit) oli taas parisataa vuotta varhempi Augustusta. Meille tämä olisi jo mustaa surmaa, Novgorodia ja Hansa-liittoa. Cato vanhemman aikana roomalaishyveet olivat jo suureksi osaksi romahtaneent, mitä hän kovin valitti. Lähin vertailukohta, mitä minä pystyn Augustuksen ajalle keksimään, on sisällissodan jälkeinen USA, vaikka se ei ollut edes mikään suurvalta.

Voiko sanoa Rooman "tuhoutuneen"? Mielestäni voi. Olisiko Rooma ollut pelastettavissa? Ehkä.